maanantai 10. heinäkuuta 2017

Lihan himo 12.luku


Kuolonsyöjien nostalgiaa


Inho ja pelko vuorottelivat Peter Piskuilanin kasvoilla hänen lähestyessään herransa suurta Nagini-käärmettä. Hänen piti lypsää tuo kammottava otus, sillä pimeyden lordi tarvitsi ravinnokseen taikalientä, jota keitettiin yksisarvisen verestä ja käärmeenmyrkystä. Käärme alentui Peterin lypsettäväksi, vaikka se lipoi kaksihaaraisella kielellään aivan kuin olisi haaveillut Peterin syömisestä. Peter oli nähnyt omin silmin Naginin syövän onnettoman jästivanhuksen… Veriset sisälmykset sekoittuivat lattian pölykerrokseen, kun käärme ‘herkutteli’ jästipolon ruumiilla. Lyhyt mies oli oksentanut kaiken vatsalaukkunsa sisällön irvokkaan ihmislapsen muotoisen olennon - pimeyden lordin - nauraessa kolkkoa ja kylmää naurua.

Pimeyden lordi ei ollut enää pelkkä vähäinen henki, muttei se sama luurangonlaiha käärmeenkasvoinen mieskään, jona velholapsi muisti salaperäisen Grindelwaldin manttelinperijän. Mestari oleskeli nyt ihmislapsen kokoisessa ja muotoisessa ruumiissa, iholtaan suomuisessa ja verestävässä. Peterille tuli mieleen limainen ihmisen ja käärmeen sekasikiö, kun hän joutui katsomaan herransa irvikuvaa.

Käärmeen lypsämisen jälkeen Peter meni yhteen yläkerran makuuhuoneista, jossa hänellä oli tapana oleskella vapaahetkinään. Hän saisi nukkua parisen tuntia ennen kuin hänen pitäisi jälleen palvella herraansa. Luojan kiitos, hän ajatteli vetäessään peitettä korviin.

Pimeyden lordi oli ollut oikeassa sanoessaan inhottavansa Peteriä. Älä valehtele. Minä huomaan sen! Sinua kaduttaa että lainkaan palasit minun luokseni. Minä inhotan sinua. Minä näen miten kavahdat kun katsot minua, tunnen miten säpsähdät kun kosketat minua.

Siinäkin pimeän lordi oli ollut oikeassa, kun hän oli sanonut Peterin olevan luonaan vain siksi, ettei Peterillä ollut muuta paikkaa minne mennä. Peter oli ajatellut noin jo ennen kuin oli löytänyt mestarinsa. Raukkamaisuus oli hänelle sekä vajaavaisuus että lähde, josta hän ammensi vähäisen henkisen voimansa.


***

Erica ja Walden poikineen olivat Averyillä. He olivat lähdössä huomenna huispauksen maailmanmestaruuskisoihin. Itse kilpailut järjestettäisiin vasta neljän päivän kuluttua, mutta he halusivat nauttia leirielämän suomasta vaihtelusta jo ennen kansainvälistä tapahtumaa.

Bordeaux Avery oli ristinyt kauniisti muodostuneet säärensä. Miehellä oli konjakkilasi kädessään.

”Ai niin, Erica”, hän sanoi, ”Beatrice ei olekaan kertonut, että meillä on hieman suunnitelmia kisojen varalle.”

”Minkälaisia suunnitelmia?” Erica uteli.

Sisarukset ja Bordeaux hymyilivät toisilleen kuin salaliittolaiset, jotka vihkivät uuden ihmisen salaisuuksiinsa.

”Minä, Lucius ja Walden keksimme yhden kapakkakierroksen jälkeen, että lähestyvät huispauksen maailmanmestaruuskisat ovat otollinen hetki muistuttaa kuolonsyöjien olemassaolosta.”

”Eli? Kuulostanee lupaavalta, mutta sinun täytyy vähän selventää.”

Bordeaux näytti ovelalta. ”Me kuolonsyöjät aiomme vähän ryypätä vanhojen aikojen kunniaksi ja järjestää jonkinlaisen show’n ministeriön ’riemuksi’.

”Sinähän puhut siihen malliin, että minunkin odotetaan ottavan osaa ilonpitoon”, Erica naurahti. ”Enhän minä edes ole entinen kuolonsyöjä.”

”Olit pimeyden lordin palveluksessa siinä missä me muutkin”, Walden huomautti. ”Beatrice ja muut kuolonsyöjien vaimot ovat ainakin mukana - enemmän sinä olet kuolonsyöjä kuin he.”

”Waldenilla on jostain syystä pakottava tarve esittää kaikki niin kärjistetysti”, Beatrice totesi sarkastisesti, “mutta kyllä me vaimot olemme mukana. Ompelimme itsellemme kuolonsyöjän kaavutkin ja aiomme liittyä kulkueeseen. Tein varmuuden vuoksi ylimääräisen kaavun - sinua varten, Erica.”

”Tuossa on kyllä ideaa”, Erica hykerteli.

”Kännissä keksii vaikka mitä”, Walden sanoi ja joi lasistaan.

”Kai sinä olet mukana?” Bordeaux varmisti.

”Luonnollisesti!” Erica huudahti. ”En aio jäädä kaikesta hauskanpidosta pois mistään hinnasta. Nostakaamme malja vanhojen aikojen ja kunniakkaan aatteen kunniaksi.” Erica säteili verraten pirullisena ja laskelmoivana. Hänen klassinen kauneutensa kätki häikäilemättömän femme fatalemaisen vakoojan, joka oli pimennossa kolmetoista vuotta. Beatrice Bordeaux ja Walden tunsivat hyvin tuon ilmeen.

”Vanhoille hyville ajoille ja kunniakkaalle aatteelle!” salongissa kajahti.


***

Leirintäaluetta valvova jästimies pälyili kolmea vieretysten sijoitettua telttaa. Ne näyttivät kummallisilta hänen silmissään: kaksi suurempaa olivat kuin pieniä paviljonkeja, ja molempiin kuului savupiippuja ja katetut terassit. Pienin teltta muistutti armeijan Ludvig XIV:n aikaan käyttämiä. Telttojen asukkaiden pukeutuminen oli sopusoinnussa rakennelmien omituisuuden kanssa. Naisväellä oli vanhanaikaiset karttuunileningit. Miesväen vähemmän huomiota herättävissä vaatteissa oli jotain, joka ei ollut tältä vuosisadalta.

Beatrice yritti huvikseen käyttää tulitikkuja, mutta ei saanut niitä syttymään. Hän kirosi.

”Tuo on täyttä ajanhukkaa, Beatrice-kulta”, Bordeaux tuhahti.

”Kieltämättä”, Beatrice myönsi nyreästi ravistellessaan ruohonkorsia leningiltään.

”Minä en ylipäänsä ymmärrä miksi sinä yrität leikkiä saastaista jästiä”, Walden haukotteli. ”Teillä on kotitonttukin mukana. Minä jouduin jättämään Fiffyn kotiin, koska äiti ei halunnut tulla tänne.”

Walden vilkuili ympärilleen. ”Minne Erica hävisi?”

”Minun tietääkseni hänellä on tapaaminen jonkun ranskalaisen miehen kanssa”, Beatrice sanoi.

”Yllättävää. Ehkä minunkin pitäisi lähteä katsastamaan valikoimaa, sisko. En keksi muutakaan, sillä otteluun on vielä kaksi päivää.”

”Itse ottelussa ei ole mitään katsomisen arvoista. Yhtä säntäilyä. Tulen tylsistymään jo etukäteen”, Beatrice nurkui.

Toisaalla Erica nousi sängyltä ja alkoi kerätä vaatteitaan. Kiharahiuksinen silkkilakanaan kääriytynyt poikkeuksellisen komea mies nojasi kyynärpäähänsä. Hänen pitkähköt hiuksensa olivat silkkiset ja pähkinänruskeat. Kasvonpiirteitten pikkutarkka symmetrisyys oli hämmästyttävää. Jäntevä vartalokin miellytti lähes kenen tahansa silmiä ja oli tuntunut hyvältä Erican vartaloa vasten - kaikkein eniten silloin kun mies oli työntynyt ensimmäisen kerran tummaverikön sisään.

”Milloin näen teidät seuraavan kerran, chérie?” mies kysyi ranskaksi.

Saatuaan korsetin ja alushameet päälleen Erica istahti vuoteen reunalle. ”Jos kerran todella haluatte.”

”Toki haluan”, mies sanoi nautiskelevaan sävyyn. ”Olette uskomattoman kaunis ja taitava sängyssä.”

”Puhuttepa omaperäisiä, mon ami.” Erica huomasi kirjoituspöydällä olevan pergamenttia ja muita kirjoitusvälineitä. Hän kirjoitti nimensä ja osoitteensa ylös ja jatkoi pukeutumista.


***

Pimeyden lordi nousee jälleen. Heitä vain meidät Azkabaniin, me odotamme. Hän nousee jälleen ja palkitsee meidät suuremmin kuin muut tukijansa. Vain me olimme uskollisia. Vain me yritimme löytää hänet.

Lucius heräsi huohottaen Yksittäiset platinanhohtoiset hiussuortuvat olivat liimaantuneet hien kostuttamille ohimoille. Mies tärisi kauttaaltaan, sillä häntä kylmäsi, vaikka hiki oli noussut pintaan. Lakanat olivat kurtussa hänen allaan; hänen oli täytynyt kääntelehtiä levottomasti leveällä vuoteellaan.

Miksi hän näki yhtäkkiä unia kolmentoistavuuden takaisista tapahtumista? Bellatrixin, Rodolfuksen, Rabastanin ja Kyyryn pojan oikeudenkäynnistä? Oliko hänellä ylipäänsä mitään syytä olla huolissaan fanaattisen kälynsä uhoamisen takia?

Varmuuden vuoksi hän kääri yöpuvun hihan ylös. Pimeyden piirtoa tuskin erotti, se oli yhtä himmeä kuin oli ollut viimeiset kolmetoista vuotta. Piirrossa ei tuntunut lainkaan poltetta. Uni oli ollut vailla sen suurempaa merkitystä, joten hän saattoi jatkaa nukkumista turvallisin mielin. Ah, huomenna verestettäisiin vähän vanhoja muistoja. Lucius laski vaalean päänsä valkeille pieluksille ja hengitti huomattavasti rennommin.


***

Bordeaux ei saanut enää unta. Hän oli nähnyt jonkin ahdistavan unen, josta ei muistanut enää mitään. Mies oli noussut varovasti vuoteesta, ettei herättäisi levollisena uinuvaa vaimoaan ja oli mennyt keittiöön. Kotitonttu nukkui yhdessä nurkassa astiapyyhkeeseen kietoutuneena pannumyssy päänalusenaan. Bordeaux potkaisi kotitonttua; se heräsi oitis.

”Miten Sibsy voi palvella herraa?” kotitonttu kysyi kimittäen.

”Keitä minulle vahvaa kahvia, mutta älä kolistele niin muut eivät herää.”

Aamuyö vaihtui aamuksi, sitten päiväksi. Hämärän laskeutuessa velhot ja noidat tekivät lähtöä huippausstadionille törmäten matkan varrella kauppiaisiin.

”Koettakaa jo päättää mitä ostatte”, Beatrice sanoi tympääntyneenä lapsilleen. Jokainen osti itselleen kaikkarit Beatricen helpotukseksi kailottavien ruusukkeiden sijasta.

Bordeaux ja Walden olivat maksaneet pienen omaisuuden heidän aitiostaan. Se oli kieltämättä hyvällä paikalla ja kaukana roskasakista. Lucius Malfoy oli tietenkin päässyt perheineen huippuaitioon, koska oli tehnyt hyvin avokätisen lahjoituksen Pyhän Mungon taikatautien ja -vammojen sairaalalle. Toffee oli sen verran naiivi, ettei huomannut Luciuksen jaelleen (jälleen kerran) rahoja omien etujensa saavuttamiseksi.

Beatrice ja Erica seurasivat tarkkaavaisina pelkästään joukkueitten maskottien ja maajoukkueitten esittelyjä. Heidän kiinnostuksensa lopahtikin siihen.

Peli päättyi 160 - 170 Bulgarian Krumin napatessa siepin. Ilmeisesti Krum tajusi ettei Bulgaria saisi kurottua 160 pisteen eroa umpeen, sillä Irlannin jahtaajat olivat parempia kuin Bulgarian.

Ottelun jälkeen Averyn sisarukset ja Kristianus lähtivät kiertelemään tarkoituksenaan osallistua Marcus Flintin illanistujaisiin. Nuoret olivat perillä kuolonsyöjien suunnitelmista, vaikka heiltä oli evätty mukaan pääseminen. ”Vanhempi väki” halusi nauttia keskenään nostalgian ja alkoholin iloista.

Malfoyt olivat kutsuneet kaikki pimeyden lordin entiset kannattajat palatsimaiseen telttaansa aloittelemaan. Tilavaan olohuoneeseen oli tuotu viinejä, konjakkia ja tuliviskiä nautittavaksi. Lähes jokainen kertoi vuorotellen omista muistoistaan. Nyt vuorossa oli Alecto Carrow. Nainen oli pulskistunut nuoruusvuosistaan niin paljo että vyötärö oli kadonnut kokonaan. Kasvoiltaan hän oli siedettävän näköinen, koska osasi meikata pienet silmänsä edustavasti esiin. Walden kiersi Alecton kaukaa, koska oli joutunut sietämään naista kylliksi kuolonsyöjän aikoinaan. Ericalle ei ollut sen suurempaa hinkua Alecton kaksoisveljen seuraan. Edes Amycus ei ollut enää niin typerä, että olisi edes yrittänyt lähennellä Ericaa.

Narcissa Malfoy oli tuijottanut hetken Ericaa nähdessään hänen tulevan Averyjen ja Waldenin seurassa paikalle, mutta naiset olivat nyökänneet jäykästi toisilleen. Lucius ei kohdellut vaimonsa läsnä ollessa Ericaa rakastajattarenaan, vaan vanhana aatetoverina.

Keskiyöhön jälkeen seurue alkoi olla railakkaan päihtyneessä tilassa; tuliviski sai ympäristön kieppumaan Erican silmissä. He pukeutuivat mustiin kuolonsyöjien kaapuihin ja vetivät valkoiset naamiot kasvoilleen. Kalmaa henkivät naamiot ja mustat kaavut naamioivat heidät tunnistamattomaksi, pelkoa herättäväksi ryhmittymäksi. Kaikki marssivat taikasauvat ojossa melkein sotilaallisessa muodostelmassa. Erica tukeutui Waldeniin, koska ei olisi muuten pysynyt pystyssä.

”Mitä me aiomme tehdä?” Erica hihitti.

”Herättää pelkoa!” Yaxley julisti humalaisesti.

”Älä ole noin pääpiirteinen”, Lucius virkkoi ivallisesti. ”Hmm.. ne leirintäaluetta valvovat jästit voisivat olla hyvä kohde. Niiden mökillekään ei ole pitkä matka.”

”Kannatetaan!” moni sanoi.

Kulkueeseen osallistujat räjäyttivät yksittäisiä telttoja matkan varrelta. Ihmiset säntäilivät päämäärättömästi. ”Kuolonsyöjiä - kuolonsyöjiä täällä!” nämä kirkuivat.

Anthony Nott hohotti näylle. ”Ministeriön sakilla menee vielä jonkin aikaa ennen kuin ne tulevat tänne päsmäröimään.”

Jästimiehen mökki oli yksikerroksinen rakennus, jossa oli kaksi tai kolme makuuhuonetta. ”Alohomora!” Ovi avautui sepposen selälleen, ja railakas seurue vyöryi sisään. Askelten kopina, kaapujen kahina ja äänekäs melu herättivät tukevan jästinaisen. Tämä seisoi makuuhuoneen ovella pitkässä yöpaidassa hiusverkko päässään.

”Galeb!” nainen kiljui. ”Tule katsomaan mitä sakkia täällä on. Kaavut ja karseat naamiot.”

”Tuota iltaa - vaiko yötä - vaan herrasväki”, vanhempi Crabbe sammalsi saaden kaikki ulvomaan naurusta.

Jästipariskunta rypisti otsiaan. ”Tätä voisi kutsua kotirauhan rikkomiseksi”, jästimies jupisi kädet nyrkissä.

”Valitettavasti emme ole selvillä jästien lakipykälistä”, Narcissa Malfoy ivasi huvittuneena.

Pitkä hahmo hänen vierellään osoitti jästinaista taikasauvallaan. ”Keholeijus.”

Samassa nainen räpiköi ilmassa. ”Minä tahdon alas! Tämä on vain jokin naurettava silmänkääntötemppu!”

”Taikuutta se on, eukkoseni”, Lucius venytti, ”vaikket uskoisikaan. Taikasauvani on ihan oikea ja olen velho sanan varsinaisessa merkityksessä.” Lucius katsahti muita. ”Hoidelkaa tuo äijä ja katsokaa löytyisikö lisää jästejä.”

”Tule jo jästi”, Erica rallatti ja otti muutaman balettiaskeleen. Hän oli liian humaltunut kyetäkseen taikomaan kunnolla, mutta se ei vähentänyt hänen innostustaan.

”Tule jo jästi”, vähän selvempi Walden sanoi. Erään oven läpi ampaisi kaksi pulleaposkista lasta. Nämä olivat unenpöpperössä eivätkä käsittäneet mitä heille tapahtui.

Mökki jäi sekasorron valtaan. Velhojoukkio räjäytti kaikki tielleen sattuneet teltat. Melkein jokainen riepotteli vuorotellen jästiperheen neljää jäsentä ihmisten kirkuessa vauhkoina taustalla. Lucius kiepautti jästinaisen ylösalaisin yhden palavan teltan yllä. Muut osoittivat suosiotaan miten parhaiten taisivat tekemällä kunniaa taikasauvoillaan tai suomalla esitykselle raikuvat aplodit. Jästinaisen ruusukuvioinen flanelliyöpaita valahti kainaloihin paljastaen roikkuvat rinnat ja lahkeelliset alushousut. Seurue nauroi äänekkäästi naisen alla. Erica vajosi polvilleen nauraen tauotta pidellen vatsaansa.

”Nouse ylös”, Walden maanitteli katseltuaan jonkin aikaa naisen vääntelyä.

”Minun jalkani eivät enää kanna”, Erica mumisi. ”Haha, olen kännissä kuin käki.”

”Naiset.” Walden nosti Erican vahvoilla käsivarsilleen ja lähti seuraamaan muita naista kantaen.

Taikaministeriön työntekijät yrittivät päästä tungoksen läpi mustakaapuisen seurueen luokse. Nämä eivät uskaltaneet taikoa, koska eivät halunneet riskeerata jästien turvallisuutta.

Bordeaux räjäytti vahingoniloisesti nauraen yhden tielle sattuneen teltan. Loitsun aikaan saama vihreä välähdys valaisi vähän aikaa metsän puita.

Sitten kuolonsyöjien, metsään paenneiden ihmisten sekä ministeriön työntekijöitten yllätykseksi taivaalle ilmestyi tuttu symboli. Yötaivaalla hehkui valtava pääkallo, jonka suusta tuli käärme. Pimeyden piirto! Mustakaapuiset kohottivat katseensa pimeyden piirtoon puristaen taikasauvoja hiostuneissa käsissään. Heidän oli viisainta kaikkoontua ja jättää taikaministeriön touhottajat nuolemaan näppejään.

Kun Averyt pääsivät telttaansa, Bordeaux lysähti olohuoneen sohvalle. Hän paiskasi kuolonsyöjän naamion lattialle repien vaaleita hiuksiaan. Beatrice laski kätensä miehensä käsivarrella, mutta kosketus sai miehen sävähtämään.


***

Walden oli kaikkoontunut Erican kanssa naisen telttaan ja laski Erican alas. Erica huojui silmin nähden kahdeksan sentin koroillaan.

Hän sotkeentui helmoihinsa ja jalkoihinsa vetäen vahingossa Waldeninkin mukaansa. Mies makasi hänen päällään - lähempänä häntä kuin koskaan aikaisemmin. Erica tiedosti Waldenin läsnäolon, lihaksikkaan kehon itseään vasten. Hän riisui ensin oman naamionsa, sitten miehen naamion. Humalaisen hetken mielijohde sai hänet suutelemaan parhaan ystävänsä komeaa veljeä. Ja Waldenkin vastasi lapsuudenystävänsä suudelmaan, tunnusteli omilla ohuilla huulillaan naisen suun aistikkuutta. Suudelma oli ensin kokeileva ennen kuin se syveni kielisuudelmaksi, joka ei herännyt sen kiihkeämpiä viettejä.

”Vanhojen aikojen muistoksi”, Erica virkkoi huvittuneena irtautuessaan suudelmasta.


***

Kukaan muu paitsi Bertha Jorkins ei saanut tietää nuoremman Bartemius Kyyryn olevan elossa. Kerran nainen oli tuonut papereita vanhemman Kyyryn allekirjoitettavaksi, kun tämä ei ollut kotona. Kyyryjen kotitonttu ohjasi Bertha Jorkinsin ja palasi keittiöön. Utelias Bertha sai aihetta tulla nuuskimaan, koska kuuli kotitonttu Winkyn puhuvan Kyyryn pojalle. Nainen osasi laskea yhteen yksi ynnä yksi ja tajusi kuka piilotteli viitan alla.

Herra Kyyryn saapuessa kotiin Jorkins otti kyyryjen tarkkaan vaalitun salaisuuden puheeksi, joten vanhempi Kyyry langetti naiseen vahvan muistiloitsun. Hän ei halunnut elämänsä mittavimman hairahduksen paljastuvan velhoyhteisölle, koska häntä pidettiin tunnontarkkana sääntöjen noudattajana.

Fortuada Kyyry ei ollut halunnut ainoan poikansa joutuvan lopuksi elämäkseen Azkabaniin. Oman pojan itku ja avuttomuus ankeuttajien tyhjiin imevän voiman otteessa taikalakineuvoston edessä olisi ollut kauheaa katseltavaa jokaiselle äidille. Näihin aikoihin Fortuada oli hyvin heikko, lähellä kuolemaa. Hän suostutteli miestään pelastamaan heidän poikansa viimeisenä palveluksena itselleen, sillä herra Kyyry rakasti häntä enemmän kuin poikaansa. Herra Kyyry suostui, ja Kyyryt tekivät vierailun Azkabaniin.

Äiti ja poika vaihtoivat ulkonäköä juomalla monijuomalientä. Herra Kyyry salakuljetti poikansa rouvansa vaatteisiin puettuna, ettei joku sellistään vilkuileva vanki huomaisi petosta. Nuorempi Barty oli hyvin sairas Azkabanin kauhujen jälkeen, mutta hän toipui vähitellen kotitontun hellässä hoidossa. Tervehdyttyään poika halusi palavasti palata pimeyden lordin palvelukseen jatkamalla isäntänsä etsimistä. Isä joutui alistamaan poikansa komennuskirouksella, koska muuten hän ei olisi saanut Bartya pysymään valtansa alaisuudessa.

Rouva Kyyry joi monijuomalientä loppuun asti, kunnes armahtava kuolema suvaitsi vapauttaa vuoden sisällä hennon naisen riutumisen tuskilta. Hänet haudattiin poikansa näköisenä ja nimisenä velhovankilan karuun, liki hedelmättömään maaperään. Herra Kyyry lavasti kotonaan rouvansa kuoleman järjestämällä yksityiset hautajaiset tyhjine hautoineen.

Kolmentoista vuoden kuluttua kotitonttu Winky onnistui suostuttelemaan isäntänsä ottamaan poikansa mukaan huispauksen maailmanmestaruuskisoihin. Uskollinen Winky ei tiennyt että nuorempi Barty oli vahvistunut ja ryhtynyt vastustamaan isänsä langettamaa komennuskirousta. Barty koki huippuaitiossa yhden niistä satunnaisista hetkistään, jolloin isän langettaman komennuskirouksen ote tuntui heltyvän. Mies huomasi kesken ottelun olevansa ulkona ihmisten keskuudessa ja näki edessään istuvan pojan taskusta pilkistävän taikasauvan. Hän varasti taikasauvan ja kätki sen kaapunsa poveen. Ottelun jälkeen Barty ja Winky palasivat Kyyryjen telttaan. Myöhemmin he kuulivat ne kuolonsyöjät, jotka olivat pelastautuneet Azkabanilta kääntämällä selkänsä isännälleen; entiset aatetoverit huvittelivat jästien kustannuksella.

Barty havahtui entisten kuolonsyöjätovereittensa ääniin. Hän vihastui, oli täynnä raivoa ja halusi rangaista noista saastaisia pettureita. Hänen fanaattinen raivonsa pelotti Winkyä, joten kotitonttu sitoi hänet itseensä omanlaisella taikuudellaan. Se ohjasi hänet metsään, pois kuolonsyöjien luota. Kuitenkin Barty halusi takaisin leirintäalueelle rankaisemaan kurjia pettureita. Hänen loitsimansa pimeyden piirto sentään säikäytti arvottomat saastat pahemman kerran; nämä pakenivat suurenmoisen pimeyden lordin aatteen vihreänhohtoista symbolia, vaikka he olivat antaneet elinikäisen ja sitoutuvan lupauksen herralleen. Pimeyden lordi oli sinetöinyt palvelijoidensa valat polttamalla heihin pyhän merkkinsä. Esimerkiksi Bordeaux Avery, Walden Macnair ja Lucius Malfoy olivat liian arvottomia kantamaan pimeyden piirtoa. Avery oli pelkurimainen epäonnistuja. Walden Macnair oli irstas naistenmies ja psykopaatti, jolle kuolonsyöjänä toimiminen oli tarjonnut mitä mielikuvituksellisempia tapoja murhaamiseen ja kiduttamiseen. Lucius Malfoy oli elostelijoitten elostelija, lipevä elitistisen velhoaristokraatin vallanhimossaan.


***

Herra Kyyry asui kahdestaan poikansa kanssa, sillä kukaan ei ollut jakamassa sammuneen suvun perhesalaisuutta hänen kanssaan. Hän oli erottanut Winkyn, koska kotitonttu oli sallinut hänen poikansa hankkivan taikasauvan ja melkein päästänyt tämän pakoon. Vanhempi Kyyry ei voinut pitää palveluksessaan isäntänsä pettänyttä kotitonttua.

Nuorempi Bartemius istui sävyisänä nojatuolissaan. Herra Kyyry oli langettanut häneen uuden, entistä vahvemman komennuskirouksen. Ovikellon soiminen herätti torkkuvan herra Kyyryn. Lukulasit olivat valahtaneet miehen nenälle, sanomalehti oli pudonnut lattialle.

”Näkymättömyysviitta päälle”, hän käski poikaansa. Tämä totteli hangoittelematta.

Tuskinpa siellä on muita kuin joku töistä, herra Kyyry ajatteli suunnatessaan ovelle. Hän ehti nähdä lyhyen, kaljuuntuvan rottamaisen miehen ja tämän sylissä olevan käärmemäisen ja kituliaan olion. Hänen mielikuvansa ja muistonsa päättyivät siihen kun kitulias olion rääpäle osoitti häntä taikasauvallaan. Hänestä oli tullut samanlainen tahdoton marionetti kuin kuolonsyöjäpojastaan.

”Uskollinen nuori Bartemius on täällä jossain”, kitulias olio sanoi kolkolla äänellä. “Jorkinsin mukaan hän piileskelee näkymättömyysviitan alla…” Se käski hetken kuluttua herra Kyyryä näyttämään poikansa olinpaikan.

Herra Kyyry johdatti oliota kantavan rottamaisen miehen olohuoneeseen, jossa hän veti näkymättömyysviitan poikansa päältä ja meni sen jälkeen olennon käskystä omaan makuuhuoneeseensa. Lyhyt mies kävi lukitsemassa hänet huoneeseensa.

Surkastuneessa ruumiissa oleskeleva pimeyden lordi osoitti nuorempaa Bartyä taikasauvallaan vapauttaen miehen isänsä langettamasta komennuskirouksesta. Barty havahtui aivan kuin olisi palannut unimaailmasta valvemaailmaan. Hän pystyi taas ajattelemaan selkeästi ilman että kukaan veteli naruista. Isä oli sanellut hänen tekemisistään kolmetoista vuotta, jotka olivat olleet silkkaa sumua. Vaaleahiuksinen mies tunnisti nojatuolissa värjöttelevän mestarinsa. Pimeän lordi saattoi oleskella surkastuneessa ruumiissa, mutta tämä oli silti hänen mestarinsa, aatteen sielu. Barty polvistui nojatuolin eteen suutelemaan herransa mustan kaavun helmaa.

”Herrani”, mies mutisi haltioituneena, ”olen viimeinkin vapaa palvelemaan teitä!”

”Sinä olit yksi neljästä uskollisesta, jotka menivät ennemmin Azkabaniin kuin kielsivät minut”, mestari sanoi hiljaa. ”Olet ollut minulle sydämeltäsi uskollinen kaikki nämä vuodet.” Pimeän lordi tarttui Bartyn käteen omalla kuivettuneella kädellään eikä Barty säpsähtänyt niin kuin Matohäntä.

”Oletko valmis panemaan kaikkesi alttiiksi minun vuokseni?” pimeän lordi kysyi pehmeästi.

Barty tunsi olevansa lähellä fanaattista, hengellistä hurmiota. ”Tiedätte että minä olen valmis! Minun unelmani, suurin toiveeni on palvella teitä, todistaa kyvykkyyteni teille herralleni ja mestarilleni.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti